Valvottavatiedote 18.12.2024 – 83/2024

Eurooppalaisten vakuutusyhtiöiden stressitestien tulokset julkaistu

Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen EIOPA on julkaissut suurten eurooppalaisten vakuutusyhtiöiden ja Solvenssi 2 -ryhmien stressitestien tulokset. Suomesta stressitestiin osallistui OP Ryhmä.

EIOPA tekee säännöllisesti stressitestejä arvioidakseen, kuinka hyvin eurooppalainen vakuutussektori pystyisi selviytymään vakavasta, mutta uskottavasta rahoitus- ja taloustilanteen epäsuotuisasta kehityksestä. Valvojat käyttävät stressitestien tuloksia apuna muun muassa vakuutussektorin haavoittuvuuksien tunnistamisessa.

Vuoden 2024 stressitestissä keskityttiin geopoliittisten jännitteiden (uudelleen)kiihtymisen tai pitkittymisen taloudellisiin seurauksiin.

Stressitestiin osallistuneet yhtiöt voivat vapaaehtoisesti julkaista oman stressitestituloksensa. Yhtiöiden julkaisemat tulokset on linkitetty EIOPAn verkkosivuille.

Finanssivalvonta toteutti Suomen vakuutussektorille stressitestin

Finanssivalvonta laajensi EIOPAn stressitestin koskemaan kansallisella tasolla valittuja vahinko- ja henkivakuutusyhtiöitä sekä Solvenssi 2 -ryhmiä.

Vakuutusyhtiöiden toimittamien laskentatietojen perusteella Finanssivalvonta arvioi, että suomalainen vahinko- ja henkivakuutussektori kestää vakavan ja välittömästi realisoituvan stressiskenaarion vaikutukset ilman, että vakavaraisuusvaatimusten täyttyminen vaarantuisi.

Finanssivalvonta hyödyntää osana jatkuvaa valvontaa stressitestin tuloksia keskustellessaan vakuutusyhtiöiden kanssa sekä arvioidessaan vakuutusyhtiöiden vakavaraisuutta ja riskienhallintaa.

Lisätietoja antaa

  • Ville Päivinen, matemaatikko, puhelin 09 183 5338 tai ville.paivinen(at)finanssivalvonta.fi
  • Vesa Ronkainen, ryhmäpäällikkö, puhelin 09 183 5704 tai vesa.ronkainen(at)finanssivalvonta.fi

Liitteet