Miten vastuullisuus heijastuu yritysten toimintaedellytyksiin – näkökulmia rahanpesun estämisestä

Kirjoittaja Emilia Isolauri työskentelee Finanssivalvonnassa vanhempana valvojana Maksupalvelut ja järjestelmävalvonta -toimistossa. Blogi ja siinä esitetyt ajatukset pohjautuvat Emilian kesäkuussa 2024 hyväksyttyyn väitöskirjaan.  

Rahanpesua voi luonnehtia viheliäiseksi ongelmaksi, jota ei voida kokonaan poistaa, mutta jota voidaan hallita. Rahanpesulla tarkoitetaan prosessia, jonka avulla pyritään häivyttämään laiton varojen alkuperä, saada varat näyttämään laillisilta ja täten mahdollistaa varojen käyttö. Rahanpesulla on kauaskantoisia globaaleja vaikutuksia, jotka heijastuvat sekä yksilöiden että yhteiskunnan tasoille. Rahanpesun ja rikollisuuden esiintyminen yhteiskunnassa vaikuttavat muun muassa poliittisiin suhteisiin, talouteen, sosiaalisiin ulottuvuuksiin (mainehaitat ja luottamuksen heikentyminen), turvallisuuteen sekä sääntelyyn. Onnistuneella rahanpesun torjunnalla on vahva yhteiskunnallinen merkitys.

Rahanpesun mahdollistaviin verkostoihin ja liiketoimiin liittyy monesti kansainvälisiä ulottuvuuksia. Moniulotteiset maksuketjut ja -järjestelyt voivat mahdollistaa varojen laittoman alkuperän häivyttämisen ja vaikeuttaa rahavirtojen jäljittämistä. Lailliseen toimintaan pyrkivät yritykset voivat tulla hyödynnetyiksi laittomien varojen kierrättämisessä, jonka vuoksi asiakkaiden ja sidosryhmien tunteminen on erityisen tärkeää. Yritysten näkökulmasta tehokkaat ja vastuullisuutta huokuvat rahanpesun estämisen toimintaperiaatteet parantavat yhtiön mainetta asiakkaiden sekä työntekijöiden silmissä ja voivat parhaimmillaan luoda kilpailuetua. Toisaalta tilanteessa, jossa yritys mahdollistaa laittomien varojen liikuttelun, vaikka tämä ei olisikaan yrityksen tietoinen valinta, toiminnan jatkuvuus vaarantuu. Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain rikkominen voi johtaa hallinnollisiin seuraamuksiin. Lisäksi rahanpesu on rikoslaissa tuomittavaa. Rahanpesun mekanismit muuttavat jatkuvasti muotoaan, jonka seurauksena torjuntakeinojen tulee myös kehittyä ajan saatossa.

Rahanpesun estäminen on finanssialan toimijoille lakisääteinen velvoite. Lain suppea tulkitseminen monikansallisessa toimintaympäristössä voi kuitenkin luoda riskin toimimisesta niin sanotulla harmaalla alueella johtuen, toisistaan poikkeavista eettisistä normistoista, joiden näkökulmasta luotettavuutta eri valtioissa arvioidaan.

Rahanpesun tehokkaassa estämisessä tarvitaankin viranomaisten ja lainsäätäjien lisäksi yritysten panosta vastuullisina markkinatoimijoina. Tämän vuoksi rahanpesun estämiseen tulee satsata, eikä sitä tule nähdä vain lisäkustannuksia aiheuttavana lakisääteisenä toimintona yritysten näkökulmasta.

Edellä esitettyjen argumenttien pohjalta kysymys kuuluukin, miten yritykset voivat tähdätä kohti luottamuksen arvoisen ja vastuullisen liiketoiminnan harjoittamista. Vastauksena tähän voidaan todeta, että ennakoiva lähestymistapa ja selkeät prosessit omien asiakkaiden sekä sidosryhmien tuntemiseen kantavat jo pitkälle. Rahanpesun estämisessä riskien tunnistaminen ja arviointi korostuvat, sillä vain niiden pohjalta tehokkaita kontrolleja on mahdollista suunnitella. Mikäli toimintatapoja aletaan suunnitella vasta, kun riskien havaitaan realisoituvan, on usein jo liian myöhäistä estää esimerkiksi laittomien varojen eteenpäin siirtymistä. Tässä kohdin sanonta ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” onkin paikallaan. Ajantasaisen sääntelyn tunteminen ja toimivat sisäisen valvonnan periaatteet ovat omiaan vahvistamaan proaktiivista riskienhallintaa.

On toivottavaa, että yritykset osana laajempaa vastuullisuusstrategiaansa omaksuvat ennakoivia ja minimitason ylittäviä toimenpiteitä rahanpesun estämiseen liittyen. Tällä tavoin on todennäköisempää, että onnistutaan estämään laittomien varojen eteenpäin siirtäminen ja luodaan tasavertaisia kilpailuedellytyksiä vastuullisille liiketoimijoille.

Katso myös

Emilia Isolaurin väitöskirja: Invisible chains: Global institutions and international money laundering – The role of formal and informal institutions in mitigation and as enablers