Komission ehdotus elpymisrahoituksesta: vihreitä näkökulmia

Tämä blogi on osa blogisarjaa, johon kokoamme fivalaisten kirjoituksia koronapandemian aikana tehdystä työstä poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Kirjoittaja Mikko Sinersalo työskentelee Fivan Vakuutusvalvonnassa riskiasiantuntijana ja on laajalti mukana kestävän rahoituksen sääntelyhankkeissa.

Toukokuun lopussa Euroopan komissio antoi esityksensä elpymisrahoitusta koskeva paketista, jonka avulla on tarkoitus nostaa koronakriisin runtelema EU-talous takaisin tukevalle kasvu-uralle. Suunnitellun tukihankkeen nimi on, vanhaa 90-luvun Pepsi-mainosta mukaillen, Next Generation EU. Yksinkertaistettuna EU ottaisi 750 miljardia euroa lainaa, jonka se sitten jakaisi eteenpäin siten, että 500 miljardia olisi tukia ja loput 250 miljardia lainaa. Yhdessä EU:n budjettiin tehtävien muutosten kanssa koko paketin koko olisi hurjat 1,85 biljoonaa euroa. Komissio tuo selkeästi esille, että tarkoituksena ei ole ainoastaan korjata koronakriisin myötä tulleita vahinkoja, vaan myös investoida EU:n pitkän aikavälin kehitykseen. Suunnitelmalla on kaksi kärkeä: digitalisaatio ja vihreä kehitys.

En ota tässä tekstissä kantaa komission ehdotuksen oikeudenmukaisuuteen tai järkevyyteen, vaan tarkastelen ainoastaan, miten nämä ehdotukset linkittyvät kestävän talouden ja varsinkin rahoituksen tulevaan kehitykseen. Tässä kohtaa on vielä hyvä todeta, että kyseessä on vasta komission antama esitys, joka todennäköisesti muuttuu poliittisen prosessin myötä hyvinkin paljon. Yhtä kaikki, jos ja kun kestävyyshankkeisiin tullaan ohjaamaan huomattavan paljon uutta rahoitusta, vaikuttaa tämä sijoittajien ja luotonantajien näkymiin sekä lyhyellä että eritoten pitkällä aikavälillä. Jos jo aiemmin kestävyystekijöiden huomioiminen on ollut osa hyvin hoidettua sijoittamisen taustatyötä, tulee niiden arviointi vain entisestään korostumaan jatkossa.

Komissio esittää viime vuoden lopussa julkaistua Green Dealiä keinoksi ohjata rahoitusta kestäviin kohteisiin. Näitä ovat esimerkiksi massiivinen rakennuskannan ja infrastruktuurin saneerausohjelma, johon kuuluisi myös kiertotalouden parantaminen. Tuuli- ja aurinkoenergian kaltaisten uusiutuvien energiamuotojen osalta käynnistettäisiin uusia rakennushankkeita, joiden avulla EU:sta voisi pitkällä aikavälillä tulla hiilineutraali talousalue. Liikenteen ja logistiikan kohdalla suunnitelma sisältää esimerkiksi miljoonan uuden sähköautojen latauspisteen rakentamisen ja junaliikenteen merkittävää tukemista. Lopuksi, eikä suinkaan vähäisimpänä, oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa vahvistettaisiin kymmenillä miljardeilla. Myös esityksen rahoituskanavat korostavat kestävyyttä, sillä päästökauppajärjestelmän muutokset, hiilitullit ja muovivero tuodaan esille.

Miksi tämäkin pitää kytkeä kestävyyteen?

Moni varmaan miettii, että talouden sukeltaessa varovaistenkin arvioiden mukaan vähintään viisi prosenttia olisi ehkä parempiakin keinoja ohjata elpymisrahoja kuin kestävyys tai vihreys. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen uhkaavat kuitenkin taloutta koronakriisiä selvästi isommalla mittakaavalla, ja vaikka nämä uhat häämöttävätkin vasta tulevaisuudessa, ei niiden negatiivisia talousvaikutuksia voi mitenkään väheksyä. Tästä syystä jokainen ympäristön kannalta kestävään uhrattu euro pienentää jälkipolvien maksettavaksi kertyvää laskua. Tokihan tämä komission ehdotuskin tulee kalliiksi, mutta hinta lienee silti pienempi kuin jos emme käyttäisi tätä tukipakettia myös kestävyystekijöiden parantamiseen. Komission aikomuksena on lyödä kaksi kärpästä – koronakriisi ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat uhat – yhdellä iskulla, ja toivottavaa toki on, että se tässä onnistuu.

Arvostettu ilmastoekonomisti Nicholas Stern on toistuvasti nostanut esille puhtaaseen talouteen siirtymisestä potentiaalisesti seuraavan talouskasvun. Teknologisiin murroskohtiin liittyvät ns. innovaatioaallot ovat aina aiemmin sekä lisänneet talouskasvua että poistaneet köyhyyttä. Nyt meneillään oleva kuudes innovaatioaalto pohjautuu vihreisiin, kestäviin teknologioihin, ja toteutuessaan tämä voi johtaa internetin tai höyrykoneen keksimisen kaltaiseen nopean talouskasvun vuosikymmeniin.

OECD:n¹ mukaan vihreän innovaatioaallon esteitä ovat esimerkiksi vihreän rahoituksen puute, uusia hankkeita koskevat sääntelyesteet, pk-yritysten rajalliset mahdollisuudet uusien teknologioiden käyttöönottoon ja nyt käytössä olevien teknologioiden painottaminen tuotekehityksessä ja tutkimuksessa. Komission ehdotus puuttuu näihin kaikkiin, ja nyt suunnitellulla kokoluokalla nämä esteet varmasti pystyttäisiin ylittämään. EU haluaa olla kestävän kehityksen johtava maanosa, ja pitkälti itsekkäistä syistä: teknologisessa harppauksessa ensimmäisenä toimiva saa myös suurimmat taloudelliset hyödyt. Komission oman arvioin mukaan vuoteen 2030 kohdistuvien ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttaminen kasvattaisi bruttokansantuotetta yhdellä prosenttiyksiköllä ja loisi miljoona uutta työpaikkaa vihreälle sektorille.

Miten tämä kaikki nyt sitten etenee?

EU-koneiston toiminta on asiaan vihkiytymättömälle monesti iso mysteeri, ja tämänkin komission esityksen sisältö on monelta osin vaikeasti hahmotettava jopa asiaan perehtyneelle. Kyseessä on vasta komission tekemä ehdotus, jonka lopullinen muoto määräytyy neuvoston ja parlamentin päästessä vääntämään kättä asiasta. Lopputulos ei todennäköisesti ole se, mitä nyt on ehdotettu, vaan eri näkemykset huomioon ottava kompromissi. Viime vuoden Suomen EU-puheenjohtajuuteen liittyvissä tehtävissä viettäneenä en kadehdi niitä, jotka asiasta pääsevät neuvottelemaan: Brysselin kesä on pakahduttavan kuuma, ilmastointi harvemmin toimii ja tunnelma neuvotteluissa lienee totuttuun tapaan kireä. Yhteisymmärryksen saavuttaminen ei tule olemaan helppoa, mutta toisaalta vaakakupissa painavat sekä EU:n lyhyen että pitkän aikavälin talouskehitys. Jos näiden kahden välille löytyisi toimiva kompromissi, tulevaisuus näyttäytyisi kaiken tämän synkistelyn keskellä taas hitusen valoisammalta.

¹ Towards green growth: A summary for policy makers May 2011 (OECD).